Mitä Raamattu sanoo ikääntymisestä/vanhenemisesta?

Mitä Raamattu sanoo ikääntymisestä/vanhenemisesta? Vastaus



Raamattu esittää vanhenemisen normaalina, luonnollisena osana elämää tässä maailmassa. Ikääntymiseen liittyy kunnia, sillä vanhenemiseen liittyy yleensä lisääntynyt viisaus ja kokemus. Harmaat hiukset ovat loiston kruunu; se saavutetaan vanhurskaalla elämällä (Sananlaskut 16:31; ks. myös Sananlaskut 20:29). Jumala haluaa meidän muistavan, että elämä on lyhyt (Jaak. 4:14) ja että nuoruuden kauneus on pian poissa (Sananlaskut 31:30; 1. Piet. 1:24).

Viime kädessä kysymystä ikääntymisestä ei voida erottaa kysymyksestä elämän tarkoituksesta ja käsitteestä jättämästämme perinnöstä. Saarnaajan kirjassa Salomo tarkastelee viisaasti ikääntymistä ja siihen liittyviä kysymyksiä.



Meillä on syntyessään luonnollinen taipumus elää hetkessä, mutta tämän lähestymistavan perimmäinen turhuus on aiheena Saarnaaja 1–7. Kun ihmiset vanhenevat ja alkavat tuntea kuolevaisuutensa lisääntyvän vaikutuksen, he yleensä yrittävät sijoittaa heikkeneviä resurssejaan hankkeisiin, jotka näyttävät heidän mielestään sisältävän enemmän lupauksia pysyvästä merkityksestä elämässä, erityisesti toivossa heidän nimensä säilyttämisestä pysyvässä perinnössä. (Saarnaaja 2). Valitettavasti kukaan ei voi ennustaa, millä hankkeilla on pysyvää arvoa ja merkitystä (Saarnaaja 3:1-15), ja tämä johtaa tavallisesti vaihtelevaan pettymykseen ja jopa epätoivoon elämän lyhyydestä ja näennäisestä epäoikeudenmukaisuudesta auringon alla (Saarnaaja 3:16–) 7:29).



Kun ymmärrys lisääntyy, että tyytyväisyys sellaisiin toimiin on aina ohimenevää, Salomon toivoo, että ihmiset viisastuisivat Jumalan antaman osuuden tai osuuden käyttämisessä ennen kuolemaansa (Saarnaaja 8–12; ks. myös Psalmi 90:12). Tämä viisaus kasvaa suhteessa tietoisuuteemme ajasta ja tuomiosta – tarvitsemme jumalallisen näkökulman elämän lyhyyden ja ilmeisen epäoikeudenmukaisuuden edessä (Saarnaaja 3:15c–17; 8:5b–8, 12b–15; 9:11–12). 11:9; 12:14). Heprealainen ajankäsitys näissä kohdissa yhdistää käsitteet mahdollisuudesta (oikea aika toimia tarkoituksenmukaisesti, kun tilaisuus tulee) ja rajoitettu elinikä (vain niin paljon aikaa, ennen kuin kaikki tilaisuus on mennyt). Heprealainen tuomion käsite näissä samoissa teksteissä edellyttää täydellistä vapautta Jumalan antaman osuuden käyttämisessä elämässä halujemme mukaan, mutta samalla samalla tilivelvollisuudellamme sille, joka jakoi meille antamamme osuudet. Uuden testamentin vastine näille käsitteille on kuvattu elävästi Jeesuksen vertauksissa kymmenestä neitsyestä ja talenteista (Matt. 25), kahdesta pojasta (Matt. 21:28–32) ja epäoikeudenmukaisesta taloudenhoitajasta (Luuk. 16:1–). 13).

Yksi ikääntymisen häiritsevimmistä puolista – varsinkin kulttuureissa, jotka arvostavat kovaa individualismia – on lisääntyvä Vanhuusiän dementia kun ihmisen elinikä pitenee. Vaikuttaa äärimmäisen epäreilulta, että niin kärsiviltä ihmisiltä ryöstetään heidän älyllinen, emotionaalinen ja sosiaalinen elinvoimansa samalla kun heidän fyysinen ruumiinsa jatkaa hengissä. Alzheimerin tauti on erityisen vaikea pilleri niellä, koska sen syytä ei tiedetä eikä se näytä liittyvän erityisen huonoihin terveystottumuksiin. Vaikka Alzheimerin taudin eteneminen voidaan pysäyttää osittain jatkuvalla aktiivisella osallistumisella mielen stimulointiin ja fyysiseen toimintaan, taudin eteneminen on kuitenkin väistämätöntä.



Saarnaajan kirjoittaja tunnustaa tämän ärsyttävän epäoikeudenmukaisuuden a ihmisen näkökulmasta (Saarnaaja 7:15-18; 8:14-9:3), mutta hän tarjoaa viisautta auttaakseen meitä käsittelemään sitä Jumalan näkökulmasta, joka sisältää käsitteet ajasta ja tuomiosta. Koska olemme väistämättä pettyneitä ihmisen tilaan – yleismaailmalliseen turmeltuneisuuteen, epävarmuuteen ja kuolevaisuuteen – on viisasta muistaa, että kaikilla elävillä on toivoa, sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Sillä elävät tietävät, että he kuolevat; mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole enää palkkaa, sillä heidän muistonsa on unohdettu. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja kateutensa ovat nyt kadonneet; heillä ei ole koskaan osuutta mistään auringon alla tehdystä (Saarnaaja 9:4-6, NKJV). Tietäen, että he ovat vastuussa Jumalan antamasta osuudestaan, ihmisten tulisi käyttää iloisesti hyväkseen kaikkia lahjojaan, kykyjään, viisauttaan ja mahdollisuuksiaan elämässä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin – ennen kuin kaikki mahdollisuudet tehdä niin ovat lakanneet, ennen kuin väistämätön heikkous sulkee kaikki mahdollisuudet. (9:7-10; 11:9-12:7).

Tämän Saarnaajan ikääntymistä koskevan pohdiskelun painopiste on, että elämän tarkoitus täyttyy Jumalan antamassamme tarkoitus , ja tarkoituksemme toteutuu vain, kun hyödynnämme Jumalan antamaamme osa Kristuksessa, Jumalan luvatussa Vapahtajassa. Vaikka tämä osa saattaa näyttää joillekin epäoikeudenmukaisemmalta kuin toisille, elämän tarkoitus täyttyy vasta viimeisellä tuomiolla, kun saamme perintömme (Saarnaaja 7:11) sen perusteella, miten sijoitamme osuutemme, oli se sitten hyvä tai huono (Saarnaaja 12). :14; vrt. 2. Korinttolaisille 5:10). Sinä päivänä tulemme näkemään Jumalan erittäin oikeudenmukaisena palkkioissaan riippumatta siitä, kuinka epäoikeudenmukaiselta tai epätasaisesti jakautuneelta osuutemme näyttää tässä nykyisessä elämässä.

Top