Mitä Raamattu sanoo vihasta?

Vastaus



Vihan käsitteleminen on tärkeä elämäntaito. Kristityt neuvonantajat raportoivat, että 50 prosentilla neuvolaan tulevista ihmisistä on vaikeuksia käsitellä vihaa. Viha voi murskata kommunikoinnin ja repiä ihmissuhteita, ja se pilaa monien ilon ja terveyden. Valitettavasti ihmisillä on tapana oikeuttaa vihansa sen sijaan, että ottaisivat siitä vastuuta. Kaikki kamppailevat, vaihtelevissa määrin, vihan kanssa. Onneksi Jumalan sana sisältää periaatteita, jotka koskevat vihan käsittelemistä jumalisella tavalla ja syntisen vihan voittamista.






Viha ei ole aina syntiä. On olemassa eräänlainen viha, jonka Raamattu hyväksyy, ja jota usein kutsutaan vanhurskaaksi suuttumukseksi. Jumala on vihainen (Psalmi 7:11; Markus 3:5), ja uskovien on hyväksyttävää olla vihainen (Ef. 4:26). Kaksi Uuden testamentin kreikkalaista sanaa on käännetty vihaksi. Toinen tarkoittaa intohimoa, energiaa ja toinen kiihtynyttä, kiehuvaa. Raamatun mukaan viha on Jumalan antamaa energiaa, joka on tarkoitettu auttamaan meitä ratkaisemaan ongelmia. Esimerkkejä raamatullisesta vihasta ovat Daavidin suuttumus kuultuaan profeetta Naatanin jakavan vääryyttä (2. Samuelin kirja 12) ja Jeesuksen vihan siitä, kuinka jotkut juutalaisista olivat saastuttaneet palvonnan Jumalan temppelissä Jerusalemissa (Joh. 2:13-18). Huomaa, että kumpikaan näistä vihan esimerkeistä ei liittynyt itsepuolustukseen, vaan muiden tai periaatteen puolustamiseen.



Tästä huolimatta on tärkeää tunnustaa, että viha itseään kohtaan kohdistetusta vääryydestä on myös sopivaa. Vihan on sanottu olevan varoituslippu – se varoittaa meitä ajoista, jolloin muut yrittävät rikkoa tai ovat rikkoneet rajojamme. Jumala välittää jokaisesta yksilöstä. Valitettavasti emme aina puolusta toisiamme, mikä tarkoittaa, että joskus meidän täytyy puolustaa itseämme. Tämä on erityisen tärkeää, kun otetaan huomioon viha, jota uhrit usein tuntevat. Pahoinpitelyn, väkivaltarikosten tai vastaavien uhreja on loukattu jollain tavalla. Usein trauman kokeessaan he eivät koe vihaa. Myöhemmin, trauman läpikäydessä, viha tulee esiin. Jotta uhri saavuttaisi todellisen terveyden ja anteeksiannon, hänen on ensin hyväksyttävä trauma sellaisena kuin se oli. Hyväksyäkseen täysin, että teko oli epäoikeudenmukainen, ihmisen on joskus koettava vihaa. Traumasta toipumisen monimutkaisuuden vuoksi tämä viha ei useinkaan ole lyhytaikaista, etenkään pahoinpitelyn uhreille. Uhrien tulee käsitellä vihansa ja tulla hyväksynnän, jopa anteeksiannon, paikkaan. Tämä on usein pitkä matka. Kun Jumala parantaa uhrin, uhrin tunteet, mukaan lukien viha, seuraavat perässä. Prosessin salliminen ei tarkoita, että henkilö elää synnissä.





Viha voi muuttua syntiseksi, kun se saa aikaan ylpeyttä (Jaak. 1:20), kun se on tehotonta ja siten vääristää Jumalan tavoitteita (1. Kor. 10:31) tai kun vihan annetaan viipyä (Ef. 4:26-27). Yksi ilmeinen merkki siitä, että viha on muuttunut synniksi, on se, että sen sijaan, että hyökkäämme käsillä olevaan ongelmaan, hyökkäämme väärintekijää vastaan. Efesolaiskirje 4:15-19 sanoo, että meidän tulee puhua totuutta rakkaudessa ja käyttää sanojamme rakentaaksemme muita, emmekä anna mätäisten tai tuhoisten sanojen vuotaa huuliltamme. Valitettavasti tämä myrkyllinen puhe on langenneen ihmisen yleinen ominaisuus (Room. 3:13-14). Vihasta tulee synti, kun sen annetaan kiehua hillittömästi, mikä johtaa tilanteeseen, jossa loukkaantuminen moninkertaistuu (Sananlaskut 29:11) jättäen jälkeensä tuhon. Hallitsemattoman vihan seuraukset ovat usein korjaamattomia. Vihasta tulee synti myös silloin, kun vihainen kieltäytyy rauhoittamasta, pitää kaunaa tai pitää kaiken sisällään (Ef. 4:26-27). Tämä voi aiheuttaa masennusta ja ärtyneisyyttä pienistä asioista, jotka eivät usein liity taustalla olevaan ongelmaan.



Voimme käsitellä vihaa raamatullisesti tunnustamalla ja tunnustamalla ylpeän vihamme ja/tai vihan väärinkäsittelymme syntinä (Sananlaskut 28:13; 1. Joh. 1:9). Tämän tunnustuksen tulee olla sekä Jumalalle että niille, joita vihamme on loukannut. Meidän ei pidä vähätellä syntiä antamalla sitä anteeksi tai vaihtamalla syytyksiä.

Voimme käsitellä vihaa raamatullisesti näkemällä Jumalan koettelemuksessa. Tämä on erityisen tärkeää, kun ihmiset ovat tehneet jotain loukkaakseen meitä. Jaakob 1:2-4, Room. 8:28-29 ja 1. Moos. 50:20 viittaavat kaikki siihen tosiasiaan, että Jumala on suvereeni kaikissa oloissa ja henkilöissä, jotka kohtaavat meidän tiemme. Meille ei tapahdu mitään, mitä Hän ei aiheuta tai salli. Vaikka Jumala sallii pahojen asioiden tapahtua, Hän on aina uskollinen lunastaakseen ne kansansa hyväksi. Jumala on hyvä Jumala (Psalmi 145:8, 9, 17). Tämän totuuden pohdiskelu, kunnes se siirtyy päästämme sydämeemme, muuttaa tapaa, jolla reagoimme niitä kohtaan, jotka satuttavat meitä.

Voimme käsitellä vihaa raamatullisesti tekemällä tilaa Jumalan vihalle. Tämä on erityisen tärkeää epäoikeudenmukaisuuden tapauksissa, kun pahat miehet pahoinpitelevät viattomia ihmisiä. Mooseksen kirja 50:19 ja Roomalaiskirje 12:19 neuvovat meitä olemaan leikkiä Jumalaa. Jumala on vanhurskas ja oikeudenmukainen, ja voimme luottaa Häneen, joka tietää kaiken ja näkee kaiken toimivan oikein (1. Moos. 18:25).

Voimme käsitellä vihaa raamatullisesti korvaamalla hyvän pahalla (1. Moos. 50:21; Room. 12:21). Tämä on avain muuttamaan vihamme rakkaudeksi. Kuten tekomme virtaavat sydämestämme, niin myös sydämemme voivat muuttua teoillamme (Matt. 5:43-48). Toisin sanoen voimme muuttaa tunteitamme toista kohtaan muuttamalla tapojamme toimia tätä henkilöä kohtaan.

Voimme käsitellä vihaa raamatullisesti kommunikoimalla ongelman ratkaisemiseksi. Efesolaiskirjeessä 4:15, 25-32 on neljä kommunikoinnin perussääntöä:

1) Ole rehellinen ja puhu (Efesolaiskirje 4:15, 25). Ihmiset eivät osaa lukea ajatuksiamme. Meidän on puhuttava totuus rakkaudessa.

2) Pysy ajan tasalla (Ef. 4:26-27). Emme saa antaa sitä, mikä meitä vaivaa, kasvaa, ennen kuin menetämme hallinnan. On tärkeää käsitellä sitä, mikä meitä vaivaa, ennen kuin se saavuttaa kriittisen massan.

3) Hyökkää ongelmaa vastaan, älä henkilöä vastaan ​​(Efesolaisille 4:29, 31). Tässä yhteydessä meidän on muistettava, kuinka tärkeää on pitää äänemme matalana (Sananlaskut 15:1).

4) Toimi, älä reagoi (Efesolaiskirje 4:31-32). Langenneen luonteemme vuoksi ensimmäinen impulssi on usein syntinen (jae 31). Aikaa, joka kuluu laskemiseen kymmeneen, tulisi käyttää pohtimaan jumalallista tapaa vastata (jae 32) ja muistuttamaan itseämme, kuinka vihan tarjoama energia tulisi käyttää ongelmien ratkaisemiseen eikä suurempien luomiseen.

Toisinaan voimme käsitellä vihaa ennaltaehkäisevästi asettamalla tiukempia rajoja. Meitä kehotetaan olemaan tarkkanäköisiä (1. Kor. 2:15-16; Matteus 10:16). Meidän ei tarvitse 'heittää helmiämme sikojen eteen' (Matt. 7:6). Joskus vihamme saa meidät ymmärtämään, että tietyt ihmiset eivät ole turvassa meille. Voimme silti antaa heille anteeksi, mutta voimme päättää olla palaamatta suhteeseen.

Lopuksi meidän on toimittava ratkaistaksemme osamme ongelmasta (Room. 12:18). Emme voi hallita sitä, miten muut toimivat tai reagoivat, mutta voimme tehdä muutoksia, jotka meidän on tehtävä. Mielirauhan voittaminen ei onnistu yhdessä yössä. Mutta rukouksen, raamatuntutkistelun ja Jumalan Pyhään Henkeen luottamuksen avulla jumalaton viha voidaan voittaa. Olemme saattaneet antaa vihan juurtua elämäämme tavanomaisella harjoituksella, mutta voimme myös harjoitella oikeaa vastausta, kunnes siitäkin tulee tapa ja Jumala ylistetään vastauksessamme.