Mitä Raamattu sanoo vanhemmista, jotka jättävät perinnön lapsilleen?

Mitä Raamattu sanoo vanhemmista, jotka jättävät perinnön lapsilleen? Vastaus



Perintö oli patriarkan pojilleen (ja joskus tyttärilleen) antama kunnia- ja tukilahja. Se oli tarkoitettu perheen elättämiseen ja asemaan. Useimmat Vanhan testamentin ensimmäisen puoliskon perintötapaukset viittaavat siihen, että Jumala lahjoitti luvatun maan israelilaisille – taivaalliseen Isään, joka huolehti pojistaan ​​ja tyttärestään. Koska Jumala antoi maan yksittäisille perheille, ihmiset eivät saaneet luovuttaa maataan pysyvästi. Jos heidän piti myydä se, se oli palautettava riemuvuoden aikana (3. Moos. 25:23-38). Raamattu esitti erityisiä ohjeita perheen omaisuuden perimiselle: vanhimman pojan oli määrä periä kaksinkertainen osa (5. Moos. 21:15-17); jos poikia ei ollut, tyttäret saivat periä isänsä maan (4. Moos. 27:8); välittömien perillisten puuttuessa suosima palvelija tai kaukainen sukulainen voisi periä maan (1. Moos. 15:2; 4. Moos. 27:9-11). Maa ei koskaan voinut siirtyä toiselle heimolle. Maan luovuttamisen tarkoituksena oli varmistaa, että suurperheellä on elämis- ja elämiskeinot. Perinnön oletettiin, ja vain Sananlaskujen 13:22 puhuu siitä erityisenä hyveenä.



Uusi testamentti ei puhu fyysisestä perinnöstä, vaan pikemminkin henkisestä perinnöstä. Itse asiassa Luukkaan 12:13-21:ssä Jeesus vähättelee maallisen perinnön merkitystä ja selittää, että se voi johtaa ahneuteen ja varallisuuden pakkomielle. On paljon parempi koota aarteita taivaaseen. Meidän perintömme, kuten israelilaistenkin, on Jumalalta (Apostolien teot 20:32; Efesolaiskirje 1:11, 14, 18). Ja kuten Aabraham (Heprealaisille 11:8, 13), me emme saa perintöämme tässä elämässä (1. Piet. 1:4). Mikä tämä perintö on? Psalmi 37:11 ja Matteus 5:5 sanovat, että se on koko maa. Jaakob 2:5 sanoo, että se on Jumalan valtakunta, ja Heprealaisille 11:16 kutsuu sitä taivaalliseksi maaksi. Ensimmäinen Korinttilaisille 2:9 sanoo, että se on niin ihmeellistä, että 'silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, ja mikä ei ole tullut ihmisen sydämeen, kaikki, mitä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat'. Ja Ilmestyskirja 21 kuvaa uutta taivasta ja uutta maata, jossa Jumala asuu kansansa keskuudessa ja ottaa pois kyyneleet, surun, kivun ja kuoleman.





Me uskovina emme ole sidottu Vanhan testamentin lakiin. Sen sijaan meidän on noudatettava kahta suurinta käskyä – rakasta Jumalaa ja muita (Matt. 22:34-36). Vanha testamentti tarjoaa käytännön esimerkkejä siitä, kuinka täyttää suurimmat käskyt. Mitä tulee perintöön, se on esimerkki vanhemmista, jotka varmistavat, että heidän perheestään pidetään huolta heidän kuolemansa jälkeen. Nykyaikana tämä ei välttämättä tarkoita maata tai edes aineellista omaisuutta. Siihen voi sisältyä hyvän luonteen luominen, lasten koulutuksen varmistaminen tai heidän kouluttaminen ammatissa. Mutta kun useimmat ihmiset ajattelevat vanhempien jättävän perinnön lapsilleen, se koskee aineellista omaisuutta. Raamattu tukee ehdottomasti ajatusta siitä, että vanhemmat jättävät aineellisen omaisuutensa / omaisuutensa / omaisuutensa lapsilleen. Samaan aikaan vanhempien ei pitäisi tuntea velvollisuutta säästää kaikkea lastensa perintöä varten ja jättää samalla itsensä huomioimatta. Sen ei pitäisi koskaan olla syyllisyyden tai velvollisuuden kysymys. Pikemminkin sen pitäisi olla rakkauden teko, viimeinen tapa ilmaista rakkautesi ja arvostustasi lapsille. Tärkeintä on kuitenkin vanhempien velvollisuus varmistaa, että lapset ovat tietoisia perinnöstä, jonka he saavat, jos he seuraavat Kristusta. Vanhempien tulee opettaa lapsilleen Jumalan odotuksia (5. Moos. 6:6-7; Ef. 6:4) ja tuoda lapsensa Kristuksen luo (Mark. 10:14). Näin vanhemmat voivat huolehtia lapsistaan ​​parhaalla mahdollisella tavalla.





Top