Mitä vikaa allegorisessa tulkintamenetelmässä on?

Mitä vikaa allegorisessa tulkintamenetelmässä on? Vastaus



Allegorinen (tai hengellistävä) tulkintamenetelmä oli näkyvä kirkossa noin 1000 vuoden ajan, kunnes se syrjäytettiin uskonpuhdistuksen aikana. Uskonpuhdistajat etsivät Raamatun selvää merkitystä.



Allegorinen tulkinta etsii tekstistä syvempää, henkistä merkitystä. Vaikka ei välttämättä kiellä sitä, että tekstillä on kirjaimellinen merkitys tai että raportoidut historialliset tapahtumat ovat totta, allegoriset tulkit etsivät syvempää symbolista merkitystä. Jotkut esimerkit voivat olla hyödyllisiä:





Salomon laulu tulkitaan usein allegorisesti viittaavan siihen rakkauteen, jota Kristus tuntee seurakuntaa kohtaan.



Scofield Reference Bible -kirjassa C. I. Scofield tulkitsee 1. Mooseksen kirjan 1:16:ta allegorisesti. Vaikka hän ei kiellä jakeen selkeää luomista koskevaa merkitystä, hän löytää syvemmän hengellisen (hän ​​kutsuu sitä typologisen) merkityksen. Suurempi valo/aurinko on Kristus ja pienempi valo/kuu on kirkko, joka heijastaa Kristuksen valoa, ja tähdet ovat yksittäisiä uskovia.



Hänen Muotokuvia Kristuksesta Genesiksen kirjassa , M. R. DeHaan sanoo, että Aadam on Kristuksen esikuva, koska Aadam nukutettiin, hänen kyljensä avattiin – hän haavoittui ja hänen verensä vuodatettiin – ja siitä haavasta otettiin hänen morsiamensa. Samalla tavalla Kristus kuoli, hänen kylkensä lävistettiin, ja siitä koettelemuksesta syntyy Hänen Morsiamensa, seurakunta. Aivan kuten Aadam sanoi, että Eeva oli luu hänen luustaan ​​ja liha hänen lihastaan ​​(1. Moos. 2:23), niin kirkko on Kristuksen ruumis, liha ja luu (ks. Ef. 5:30).



Ehkä tunnetuin esimerkki allegorisesta tulkinnasta on Origenesen selitys vertauksesta laupiaasta samarialaisesta Luukkaan luvussa 10. Allegorisessa näkemyksessä ryöstetty mies on Aadam, Jerusalem on paratiisi ja Jeriko on maailma. Pappi on laki, ja leeviläiset ovat profeettoja. Samarialainen on Kristus. Aasi on Kristuksen fyysinen ruumis, joka kantaa haavoittuneen miehen taakkaa (haavat ovat hänen syntejään), ja majatalo on kirkko. Samarialaisen lupaus palata on lupaus Kristuksen toisesta tulemisesta.

Meidän on tunnustettava, että allegoria on kaunis ja laillinen kirjallinen väline. John Bunyanin Pyhiinvaeltajan edistyminen kirjoitettiin allegoriaksi kristinuskon elämästä. Tässä tarinassa lähes jokaisella teolla ja hahmolla on tarkoitus olla syvempi, henkinen merkitys. Bunyanin tarinan kirjaimellinen tulkitseminen merkitsisi asian hylkäämistä kokonaan.

Oikeastaan ​​allegorisen, typologisen ja symbolisen tulkinnan välillä on vähän eroa. He kaikki etsivät syvempää merkitystä sen takana, mikä näyttäisi olevan Raamatun tekstin kirjaimellinen lukeminen. Näitä menetelmiä ei kuitenkaan pidä asettaa kirjaimellisen tulkinnan vastakohtana, koska jokainen tulkki ymmärtää, että jotkin Raamatun kohdat on tarkoitus ottaa symbolisesti, typologisesti tai allegorisesti. Esimerkiksi Saarnaaja 12:1–7 puhuu rappeutuneesta tilasta, mutta tämä on vertaus iän ja ajan tuholle ihmiskehossa. Kaikki kristityt olisivat samaa mieltä siitä, että Vanhan testamentin uhrit ovat symbolisia Kristuksen suurelle uhrille. Kun Jeesus sanoo: Minä olen viinipuu ja te olette oksat (Joh. 15:5), kukaan ei odota löytävänsä lehtiä ja rypäletermiä heidän käsistään. Jopa ne, jotka vaativat Ilmestyskirjan kirjaimellista tulkintaa, odottavat silti pedon olevan ihminen, ei eläin (katso Ilmestyskirja 13:4).

Kirjaimellisen lukemisen vaatiminen sellaiselle Raamatun kohdalle, joka oli tarkoitus ottaa symbolisesti, merkitsee tekstin merkityksen huomaamista. Esimerkiksi viimeisellä ehtoollisella Jeesus sanoo leivästä ja viinistä: Tämä on minun ruumiini. . . . Tämä on minun vereni (Luukas 22:19-20). Jeesuksen kuulijat huoneessa nauttivat pääsiäisateriaa, jossa jokainen ruokalista tulkittiin symbolisesti. Se, että he yhtäkkiä ajattelevat, että Jeesus puhui kirjaimellisesti näistä kahdesta elementistä, on täysin vieras asiayhteydelle. Metafora on tunnustettu kirjallinen väline, jota käytetään nykyään ja Kristuksen aikana. Jeesus olisi voinut yhtä helposti sanoa: Tämä edustaa ruumistani ja vertani, mutta pääsiäisen yhteydessä tällainen suoraviivaisuus ei ollut välttämätöntä.

Allegorisen tulkintamenetelmän ongelma on, että se pyrkii löytämään allegorisen tulkinnan sille joka Raamatun kohta, riippumatta siitä, onko se tarkoitettu ymmärrettäväksi sillä tavalla vai ei. Allegoroivat tulkit voivat olla hyvin luovia, ilman itse tekstiin perustuvaa hallintaa. On helppoa lukea omat uskomukset allegoriaan ja sitten ajatella, että heillä on raamatullinen tuki.

Aina tulee olemaan erimielisyyksiä siitä, tuleeko tietyt tekstit ottaa kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti ja missä määrin, kuten Ilmestyskirjaa koskevat erimielisyydet osoittavat, jopa niiden keskuudessa, jotka arvostavat suuresti Raamattua. Jotta tekstiä voidaan tulkita allegorisesti tai kuvaannollisesti, tekstissä on oltava perusteluja tai jotain alkuperäisten lukijoiden kulttuuritaustasta, joka olisi saanut heidät ymmärtämään tekstin symbolisesti. Jokaisen tulkin, jolla on korkea näkemys Raamatusta, tavoitteena on löytää se tarkoitettu tekstin merkitys. Jos tarkoitettu merkitys on yksinkertaisesti historiallisen tosiasian kirjaimellinen kommunikointi tai teologisen totuuden suoraselkäinen selitys, niin se on inspiroitu merkitys. Jos tarkoitettu merkitys on allegorinen/typologinen/symbolinen/kuvannollinen, niin tulkin tulisi löytää sille jokin perustelu tekstistä ja alkuperäisen kuulijan/lukijan kulttuurista.



Top