Kuka oli Athanasius?

Vastaus



Athanasiuksen taistelu harhaoppia vastaan ​​neljännellä vuosisadalla on upea esimerkki kamppailusta uskosta, joka oli kerta kaikkiaan uskottu Jumalan pyhille kansalle (Juudas 1:3). Athanasius syntyi noin vuonna 298 jKr. ja asui Aleksandriassa Egyptissä, Rooman valtakunnan tärkeimmässä oppimiskeskuksessa.



Vuonna 313 jKr. keisari Konstantinuksen Milanon käsky muutti kristinuskon vainotuista uskonnoista virallisesti hyväksytyksi uskonnoksi. Muutamaa vuotta myöhemmin presbyteri Arius Aleksandrialainen alkoi opettaa, että koska Jumala synnytti Jeesuksen, oli aika, jolloin Poikaa ei ollut olemassa. Toisin sanoen Arius sanoi, että Jeesus oli luotu olento – ensimmäinen luotu – ei Jumalan ikuinen Poika; Jeesus oli jumalan kaltainen, mutta Hän ei ollut Jumala.





Kun Arius alkoi levittää harhaoppiaan, Athanasius oli vasta vihitty diakoni ja Aleksandrian piispan Aleksanterin sihteeri. Athanasius oli jo kirjoittanut kaksi anteeksipyytävää teosta, Ei-juutalaisia ​​vastaan ja Sanan inkarnaatiosta . Kuultuaan Ariuksen väärän opetuksen Athanasius kumosi välittömästi ajatuksen siitä, ettei Poika ole ikuinen: Pojan synnyttäminen tai Sanan lausuminen Isältä, sanoi Athanasius, tarkoittaa ikuista suhdetta Isän ja Pojan välillä, ei ikuista suhdetta. ajallinen tapahtuma.



Suurin osa Egyptin piispoista tuomitsi arianismin, maan, jossa Arius asui, ja hän muutti Nikomediaan Vähä-Aasiaan. Sieltä Arius edisti asemaansa kirjoittamalla kirjeitä kirkkojen piispoille kaikkialla maailmassa. Arius näyttää olleen miellyttävä henkilö, jolla oli taivuttelukyky, sillä hän houkutteli monia piispoja jakamaan näkemyksensä. Kirkko oli jakautumassa Kristuksen jumaluudesta. Keisari Konstantinus pyrki ratkaisemaan arianismista koskevan kiistan kutsumalla koolle piispaneuvoston, joka kokoontui Nikaiassa Vähä-Aasiassa Bithyniassa vuonna 325. Athanasius osallistui neuvostoon piispansa kanssa, ja siellä Athanasius tunnustettiin liittovaltion pääpuhujaksi. näkemyksen, että Poika on täysin Jumala ja yhtäläinen ja yhtä ikuinen Isän kanssa.



Nikean kirkolliskokouksessa Athanasiuksen näkemys oli enemmistönä. Tarvittiin vain muotoilla uskontunnustus yksimielisyyden ilmaisemiseksi. Aluksi neuvosto pyrki muotoilemaan Raamatun perusteella lausunnon, joka ilmaisi Pojan täyden jumaluuden ja iankaikkisen luonteen. Ariaanit hyväksyivät kuitenkin kaikki tällaiset luonnokset ja tulkitsivat ne omien näkemystensä mukaan (Jehovan todistajilla ja mormoneilla, Ariuksen hengellisillä perillisillä, on samanlaiset tulkinnat). Lopuksi kreikkalainen sana homouskoinen (merkitys samaa substanssia, luontoa tai olemusta) otettiin käyttöön, koska se oli yksi sana, jota ei voitu vääntää sopimaan ariaanisuuteen. Jotkut piispat vastustivat termiä, jota ei löydy Raamatusta; He kuitenkin näkivät lopulta, että vaihtoehto oli lausunto, johon molemmat osapuolet saattoivat suostua, vaikka toisen osapuolen ymmärrys oli täysin erilainen kuin toisen. Kirkolla ei ollut varaa olla epäselvä kysymyksessä siitä, onko Poika todella Jumala (tai, kuten ariaanit sanoivat, jumala). Seurauksena oli, että neuvosto hyväksyi sen, mitä me nyt kutsumme Nikean uskontunnustukseksi, ja julisti, että Poika on syntynyt, ei tehty, olevan yhtä ainesta Isän kanssa.



Tietenkin arialaiset kieltäytyivät hyväksymästä neuvoston päätöstä; myös monet ortodoksiset piispat olivat halunneet ilmaisun, joka olisi vähemmän haitallinen kuin Nikean uskontunnustuksen sana – jotain, jonka ariaanit hyväksyisivät, mutta joka kuulosti silti opillisesti lujalta ortodoksisten korville. Kaikenlaisia ​​Nikaian kompromisseja ja muunnelmia esitettiin.

Vuonna 328 Athanasius seurasi Aleksanteria Aleksandrian piispana. Athanasius kieltäytyi osallistumasta neuvotteluihin arialaisten kanssa, koska hän varoitti kompromisseja niin tärkeässä asiassa. Athanasius pelkäsi, että kun yhteisen sävelen etsiminen meni terveen opin edelle, totuus katoaisi. Yhä useammat muut piispat hyväksyivät arianismin. Keisari Konstantinus itse asettui ariaanien puolelle. Mutta Athanasius jatkoi tarmokkaasti Kristuksen täyden jumaluuden puolustamista aikansa johtajia ja teologeja vastaan, kieltäytyen päästämästä ariaaneja kirkkoonsa. Tästä syystä useat keisarit pitivät häntä häiriötekijänä, ja hänet karkotettiin useita kertoja kaupungista ja kirkosta. Toisinaan vaikutti siltä, ​​että Athanasius oli Kristuksen jumaluuden ainoa kannattaja, oppi, jota hän kiihkeästi puolusti. Athanasiuksen järkkymätön omistautuminen raamatulliselle totuudelle ankaran vastustuksen edessä johti ilmaisuun Athanasius maailmaa vastaan tai Athanasius maailmaa vastaan.

Lopulta kristityt, jotka uskoivat Kristuksen jumaluuteen, huomasivat, että Nikean uskontunnustusta ei voitu hylätä antamatta Logosta korkea-arvoisen enkelin tehtävään. Nikean uskontunnustuksen huolellinen sanamuoto oli oikea ilmaus raamatullisesta totuudesta. Nikean uskontunnustus vahvistettiin myöhemmin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381, mikä oli viimeinen voitto, jota Athanasius ei nähnyt (hän ​​kuoli vuonna 373).

Uskon puolustamisen lisäksi Athanasius auttoi myös tunnistamaan Raamatun kaanonin. Aleksandrian piispan velvollisuutena oli kirjoittaa muille piispoille joka vuosi ja kertoa heille oikea pääsiäisen päivämäärä (Aleksandriassa oli siihen aikaan parhaat tähtitieteilijät). Luonnollisesti Athanasiuksen vuosikirjeet sisälsivät myös muuta materiaalia. Eräs Athanasiuksen pääsiäiskirje tunnetaan siitä, että siinä luetellaan kirjoja, joita tulisi pitää osana Raamatun kaanonia, sekä muita hartauslukemiseen sopivia kirjoja. Uuden testamentin osalta Athanasius luettelee 27 kirjaa, jotka tunnustetaan nykyään. Vanhan testamentin osalta hänen luettelonsa on identtinen useimpien protestanttien kanssa, paitsi että hän jättää Esterin pois ja sisältää Barukin. Hänen hartauskirjojensa lisäluettelonsa sisältää Viisaus, Sirak, Tobias, Judith ja Esther.

Athanasius eli levotonta aikaa kirkon historiassa, ja olemme hänelle kiitollisuuden velkaa hänen ymmärryksestään, rohkeudestaan ​​ja vankkumattomuudestaan. Tietäessään Sanan Athanasius kykeni tunnistamaan seurakuntaan soluttautuneet sudet lampaanvaatteissa, ja sitoutuessaan raamatulliseen totuuteen hän pystyi pysymään lujana ja torjumaan heidän hyökkäyksensä. Jumalan armosta Athanasius voitti.